Vieressä nukkuva on kuolemanvaarassa

 Päiväkirja 8.3.2026

Raskas päivä ollut. Verensokerit heitti taas aamulla tosi ylös ja tuli nopeasti alas. Oksensin. Yleensä en oksenna mutta nyt oli kroppa aivan sekaisin. Ja kaikki se ahdistus. Menin vuoteeseen uudelleen nukkumaan. Nukuin ja tarkkailin omia sokereita, kun ne tulivat ryminällä alas. Oli huono olo ja väsynyt. Poltimme aamupäivällä kannabista ja mies oli aivan sekaisin. Yhtäkkiä hän tarjosi minulle maitoa, jossa oli viinaa. Järkytyin ja loukkaannuin. Aloin jopa kyynelehtiä, että kuinka hän kehtaa. Sanoi olevan inhimillinen erehdys. Olin hetkeä ennen ottanut Antabuksen, kun tämä tapahtui. Hän näki sen. 

Mies nukahti taas. Mittasin sokerit, ne olivat yli 23. Eli vaarallisen korkeat. Hän ei laittanut itseensä insuliinia joten soitin lopuksi ambulanssin, itku tuli. En halua toisen elämää harteilleni. En halua, että hän vajoaa koomaan. Ei siis hoida ykköstyypin diabetestä ja nukkuu paljon. Huonossa kunnossa. Ambulanssi kävi, mittasivat jotain ja lähettivät kotiin. Sanoivat vaan, että pistä itse insuliinia, arvaa onko laittanut. Nukkuu taas. Kun hän oli ambulanssissa, toivoin, että he vievät hänet pois. Olin hyvin ahdistunut, että kuolee kun ei tee mitään. Mutta kun hän saapui kotiin. Päätin ottaa “en välitä paskaakaan” asenteen. Tuohan on jumalauta henkistä kiusaamista! Miksi ihmeessä siedän tätä? Sanoin sen hänelle suoraan. Hän kielsi minua soittamasta hänelle apua, tein sen siitä huolimatta. En puhunut hänen kanssaan, kun hän oli tullut ovesta sisään. Kuulemma saanut ohjeet ja tulee takaisin kotiin.  

Sain varattua kuitenkin lääkärille ajan huomiseksi. Lisäksi on se kolmikantapalaveri. Muuten olen ollut hyvin väsynyt, tarkkaillut omia verensokereita tänään tarkasti, kun eilen oli taas hypo ja tänään aamulla uudelleen. Tarvitsen myös todistuksen, etten ole työkykyinen. Sisko soitti tänään kuulumisia. Häntä harmitti, että perinnönjako on kestänyt niin kauan. Kyllä se minuakin painaa. Emme vaan voi tässä tilanteessa tehdä vielä yhtään mitään. En välitä paskaakaan asenne - pakko käyttää nyt. Liian iso asia, jolle en voi mitään. 

Mä oon huomannut jo pari päivää et kyllä noilla poltto määrillä saa kenen vaan pään sekaisin entisestään. Olen tiennyt sen pitkään, ei todellakaan uusia asioita mun elämässä. Yritin jo aiemmin päästä takaisin psykiatrian poliklinikalle, työterveys lääkäri teki lähetteen joulukuussa. Mutta hän oli erikoistumassa ja huomasin ettei hänellä ollut hajuakaan, miten auttaa minua päihdeongelmassa, muilta osin kuin laittamaan minulle kuukauden suullisen ajokiellon ja ottamalla laboratoriokokeita.  Psykiatriasta hän ei tiennyt mitään. Täytyy yrittää saada uusi lähete. Olen aina ollut psykiatrian poliklinikan asiakas, kunnes viime keväänä minut potkittiin ulos. Huomaan, että mielenterveys on aika kortilla, alkaa olemaan jo sellaisia merkkejä mun vaikeasta masennuksesta. Esim. ruokahaluttomuus. Se on minulle vakava merkki. Jos olisin “menetetty tapaus”, se olisi jo luovuttanut. Minä en. Jatkan tätä polkua, koska “täällä ei ole mitään pelättävää”. Asiat tapahtuvat niin kuin ne ovat tarkoitettu tapahtua, näin minä uskon. 

Illalla mietin vielä viimeiseksi, onko minun mitattava hänen verensokerit kun hän nukkuu vai jätänkö mittaamatta? Asian on tarkistanut ammattilainen. Ei ole minun vastuullani, sanon minä. Kuuntelin musiikkia paukkujen jälkeen ja aloin nukkumaan. Maadoittaminen sai minut nukahtamaan karkkien kera.