Päiväkirja 17.3.2026
Olin hyvin väsynyt, kun en ollut nukkunut kuin muutaman tunnin. Päätin silti nousta patjalta. Olo oli kaikkiaan hyvin huono, oksettava, ahdistunut, surullinen, kipua kropassa. En voinut vieläkään käsittää mitä oli tapahtunut. Epätietoisuus vaivasi minua. Puhuimme paljon korun katoamisesta äidin kanssa. Huomasin, että jossain kohtaa keskustelua alkoi taas vaivata, että lähti puolustuslinjalle. “Ei hän tekisi niin”, “Sen täytyy olla joku muu”. Joku selitys täytyy olla, koska mies ei ole koskaan tehnyt mitään vastaava, myös äidin ja hänen miehensä olivat hämillään ja erityisesti äiti pohti muita vaihtoehtoja. Itsesyytös oli kova. Olenko itse laittanut sen johonkin, vaikka tiesin etten ole. Katsoin taas korulaatikon sisälle. Joka kerran odotin, että se olisi vaan ilmaantunut sinne. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mies oli saanut minut epäilemään omaa mielenterveyttä manipulaatiolla. Ajattelin, että nyt on pakko antaa pölyn laskeutua ja välttää yhteydenpitoa häneen.
Minun teki mieli alkoholia, kun mieli maassa. Semmonen “vittu ihan sama” fiilis. Se on minulle se pahin fiilis. Kun millään ei ole enää mitään väliä, haluan unohtaa kaiken päihteillä. Ruokkisin pahaa oloa kuuntelemalla nauhaa jossa hän “myöntää” teon. Mielessäni soi päihdehoitajan sanat, tuskin sitä enää löytyy. Mitä vaan muuta kuin juoma. Tunteet oli sekavat, laidasta laitaan ahdistuksen, epätoivon, vihan ja surun välillä. Päätin lähteä ajelulla uudella autolla, vaikka olin hyvin väsynyt ja pää “sekaisin”. Laitoin Radio Rockin soimaan. Sieltä tuli aluksi joku menevä biisi, sen jälkeen alkoi soimaan yksi lempibiiseistä, The Cranberries Zombie. Liikutuin, kyyneleet vierivät poskea pitkin. Aito itku ja tunteiden purkaus. Isä tuli mieleen. Hengittelin syvään, yritin vaihtaa ajatusta ja sanoa itselleni, että asiat järjestyy kyllä. Olin kääntymässä moottoritielle. Takana oli pakettiauto. Pysähdyin käännöksessä, enkä mennyt heti ensimmäiseen mahdolliseen väliin, koska vastaantuleva auto tuli mielestäni lujaa. Takana oleva pakettiauto soitti torvea. Suutuin ja nostin keskisormea. Lähdin kiihdyttämään helvetisti moottoritielle. Ajoin lujaa. Musiikki vaihtui. Tunteet vaihtuivat nauruksi kun mietin tilannetta. Kaasu pohjassa lauloin ja lopuksi karjuin niin lujaa kuin pystyin. Huusin raivoa ulos. Se oli vapauttavaa. Ajoin jonkin matkaa kunnes eksyin. Etsisin hautausmaata, johon äidin puoleiset isovanhemmat ja täti on haudattu. En ollut käynyt siellä tädin kuoleman jälkeen, kun hän kuoli 10 kuukautta sitten. En yksinkertaisesti löytänyt sinne, vaikka tiesin missä se. Pää ei toiminut ja päätin luovuttaa. Ajoin takaisin äidin luo. Olin ihan väsynyt ajon jälkeen. Kuuntelin kehoa ja menin lepäämään kaikkeni antaneena. Sain hetken levättyä ennen kuin ajatus taas kietoutui korun ja miehen ympärille.
Lähetin tekstiviestin miehen sisko puolelle, jossa kysyin uskooko hän, että mies kykenisi tekemään jotain tällaista. Hän ei vastannut viestiini, joten soitin hänelle. Sisko sanoi, ettei hän halua kommentoida asiaa. Tiesin kyllä hänen velipuolensa menneisyyden rikoksista, joihin mies osittain liittyi, vaikka ei tuomiota ollutkaan. Tiesin paljon asioita perheestä. Sisko oli tämän lauman ainut, kenen elämä mennyt paremmin. Muilla ollut paljon haasteita elämässä. Kolme veljeä ja sisko ovat asuneet kasvatti perheessä ja kaikilla oli rankka tausta. Ymmärsin, ettei sisko halunnut puhua ja hyväksyin tämän. Kuulin hänen äänestä, ettei hän pitänyt sitä mahdottomana asiana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti