Päiväkirja 6.3.2026
19. päivä ilman alkoholia. Verensokerit ovat olleet aamulla ihan ok. En ole niitä mitannut kuin satunnaisesti, kun huono olo. En ole siis välittänyt omista sairauksista paskaakaan. Paino on vähän laskenut juomisen jälkeen. Oon nyt ottanut kaikki lääkkeet melkein kolme viikkoa, yhtä mielialalääkettä en ole voinut vielä nostaa määrättyyn annokseen, kun lääkkeen nosto täytyy tehdä asteittain. On tullut aika monta hypoa, eli verensokerit menneen tosi alas kannabista poltellessa, kun ei muista syödä eikä oikein ruokahalua ole. Olin tosi väsynyt aamulla ja oli ihana herätä hiljaisuuteen. Nukuin pitkään. Minulla on paljon sairauksia ja lääkkeitä.
Aloin stressata tätä blogin kirjoittamista ja oikeesti alkoi vituttaa, että tästäkin tuli “suorittamista”, tarkoitus oli tehdä blogi itselle eikä muille. Onko tää nyt taas sitä täydellisyyden tavoittelua? Kaikesta tulee suoritus. Tuntuu muutenkin, että energia on niin loppu ja ahdistunut koko ajan. Aloitin jo aamupäivällä polttamaan, kun talo oli mieluinen ja ahdisti. Jotkut tappelivat taas rappukäytävässä ja jotain särkyi. Myöhemmin huomasin, että talon numerokyltti oli hajotettu talon edustalta. Aloin säveltämään uutta laulua, jota mielessäni on ollut jo pidempään. Se kertoo häkkilinnusta, joka pääsee vapaaksi. En ole pitkään aikaan kirjoittanut laulun sanoja, saatikka säveltänyt. Sain yhden kohdan tehtyä, sit olin jo niin sekaisin, ettei siitäkään tullut mitään.
Päivä kissan kanssa yksiössä oli pitkä. Olen alkanut kaipaamaan vertaistukea ja löysin päihdelinkki sivulle jo aiemmin. On ollut tarve jakaa blogia, mutta en ole uskaltanut. Yhdeksän vuotta sitten olen ollut ensimmäistä kertaa päihdekuntoutuksessa, jota en suorittanut loppuun. Se oli sitä aikaa, kun olin alkanut polttamaan kannabista tapaamani miehen kanssa, löytänyt huumemaailmaan, kun kaksi kolmesta lapsesta oli jo otettu huostaan. Yksi lapsi muutti isänsä luo asumaan. Löysin itse kirjoittamani tekstin tuolta vuodelta 2017, jossa olen vastannut kysymykseen, miksi olen täällä? Tuntui pysäyttävältä, että vastaisin samoin tänä päivänä, jos joku esittäisi tuon kysymyksen. Tuntui, että tämä ei voi olla sattumaa, että törmään tuohon tekstiin juuri tänään. Tämä oli tarkoitettu minulle. Se jotenkin muistutti siitä, että kyseessä on iso taistelu.
Kuuntelin “kuinka olla piittaamatta p*skaakaan -äänikirjaa päivän aikana, tunsin itseni väsyneeksi ja stressasin, mitä mies toisi laivareissulta. Hän soitti jossain kohtaa ja ehdotti saunailtaa minun äidin ja hänen miehensä luona. Tajusin heti, että yrittää saada viina miehen (äidin puolison) juomaan hänen kanssaan. En vastannut asiaan mitään. Puhelun loputtua alkoi ahdistamaan lujempaa. Tiesin, että hän toisi alkoholia tänne. Todennäköisesti olisi humalassa, kun tulee kotiin. Haluaisin olla sekaisin, koska vituttaa jo valmiiksi. Keho huutaa koko ajan stoppia tälle kaikelle, en silti luovuta! Jostain on pakko aloittaa ja nämä alkoholittomat päivät ovat jokainen minulle voittoa. Olisin silti ylpeämpi, jos olisin kokonaan ilman päihteitä. Vaikea arvostaa omaa saavutusta, vaikka pitäisi olla helvetin ylpeä omasta juomattomuudesta.
Mies tuli kotiin illalla, oli humalassa. Hänellä oli kaksi viinapulloa, joista toisen olisi kuulema vienyt tuliaisiksi äidin puolisolle, jos saunailta olisi toteutunut. Näin ei onneksi käynyt. Mies kaatoi itselleen viinaa. Olin närkästynyt ja mainitsin ettei tilanne ole minun kannalta kovin kannustava. Hän ei välittänyt. Niinpä tein sellaisen jointin, että tiedän hänen menemään nukkumaan sen jälkeen. Halusin olla yksin. 28 neliötä ei ole kovin suuri alue, kun toinen juo ja itse yrität uskoa itseesi.
Isän sanat, “menetetty tapaus” on loukkaavinta mitä minulle elämäni aikana sanottu. Isä ei olisi koskaan pyytänyt anteeksi tällaista, vaikka olisin raitistunut jo aikaisemmin. Nyt hän on poissa, enkä ole katkera mistään. Perintönä se on melko raskas kannettava. Suru on nostanut minussa myös vihan. Mutta olen itselleni vihainen! Ehkä se toimii tässä polttoaineena, ehkä ei. Kun olo on pahimmillaan, toistan lausetta “niin kauan kuin kuljen tätä tietä minulla ei ole mitään pelättävää”. Tämä maadoittaa minut tähän hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti