“Niin kauan kuin kuljen tätä tietä”, mutta askeleet painavat tonnin.

Päiväkirja 3.3.2026 

Menin aikaisin nukkumaan. Kuuntelin illalla hieman äänikirjaa eteenpäin. On kyllä mulle nappiosuma. Motivoi. Heräsin kahdeksalta. Mieheni oli jo hereillä. Kissa aina herättää hänet, kun haluaa niin paljon aamupalalle. Jäätävän iso tyttö kissa, jolla erittäin pitkä turkki. Tunkee häntänsä miehen naamalle. Ja välittömästi HUUTAA niin kauan et saa ruokaa. 

Aamukahvit ja menoksi ku piti saada energiajuomaa kaupasta. Mies otti kaljan omaksi energia juomaksi, jotain siitä huomautin. Mutta tiedän, etten voi valita hänen puolestaan vaan hänen pitää tehdä se itse. 

Tänään on ollut äärettömän raskas päivä. Olen aivan loppu. Olen tehnyt kaikki mitä on pitänyt tehdä tähän mennessä, paitsi polttaa paukkua iltapäivällä, kun ihmiset pääsevät töistä. Minulla on pakkomielteitä, syöminen, juominen (ei alkoholia) ja tämä täydellisyyden tavoittelu. Vittu oon oikeesti niin sairas ja väsynyt. 

Olin lukenut oman blogini ennen päihdehoitajan tapaamista. Oli ylpeä olo mennä tapaamaan päihdehoidon sairaanhoitajaa. Hän on vaikuttanut aina tosi mukavalta ja osaavalta. Tapaaminen meni hyvin. Olin ylpeä raittiista ajasta. Hän ei toki tiedä, että poltan.Tätä en ollut vielä valmis kertomaan. Tai ainakin luulen, ettei hän tiedä.  Hän sai minut ymmärtämään, kuinka sairas todella olen. Ja kuinka vaarallisessa ympäristössä asun. Sanoin silti itelleni, että niin kauan kuin kuljen tätä tietä, minulla ei ole mitään pelättävää. Eikä minua ole tähän mennessä pelottanut. 

Sovimme tapaamisen 11.3. Toivon, että hän voisi olla oikeasti ylpeä minusta, kun olen lopettanut sauhun polton. Se on minun tavoitteeni, jäisi sitten mitkä addiktit tahansa. Niitähän ihmisellä riittää. Kerroin myös hoitajalle, että olen tuloton ja asunnoton. Kerroin myös, että asun vaarallisessa ympäristössä. Ja ole työkyvytön, mutta on pakko mennä töihin, kun muuten ei saa rahaa mistään. En todellakaan tiedä auttaako tää blogin kirjoittaminen mua. Ei oo oikein kokemusta. Mutta teen tämän itselleni, koska en välitä paskaakaan täytyy pitää mielessä. Ja minun pitää saada asiat kuntoon.  

Olen aiemmin pyrkinyt pääsemään kuntouttavaan päihdehoitoon, mutta maksusitoumuksia ei myönnetä. Olen käynyt kuukauden päihdehoidon kesällä 2014. Se jäi kesken kun tuli yllättäviä elämänmuutoksia. Ja retkahdin noin 3 kuukauden kohdalla. Ensin satunnaisesti, hetken päästä join jo päivittäin. Eikä tilanne ole mennyt kuin huonompaan suuntaan. En tiedä olisiko nyt hyvä aika kysyä uudelleen päihdehoidon mahdollisuutta. Tällä hetkellä minulla ei ole muuta tukea kuin päihdehoitaja ja äiti, mieskin osittain.