"Ei se nyt koskaan kivalta tunnu."

Päiväkirja 15.3.2026

Tänään on pakko olla reipas. Nuorimman lapsen tapaaminen kello 11. Tänään on 28. päivä ilman alkoholia ja 6. päivä ilman kannabista. Pää on vielä aika sumussa kaikkien näiden äärettömän raskaiden päivien ja päihteettömyyden jälkeen. Poika tuli käymään, valvoja mukana. Valvotut tapaamisen eivät varsinaisesti aiheuta minulle stressiä, kun niin paljon niistä kokemusta, mutta onhan se sillä tavalla kuormittavaa, kun on silmätikkuna. Aina olen lapsen tapaamisen jälkeen hyvin väsynyt. Olin ostanut pojalle toivomansa kalliin hupparin. Super muotia tämän päivän nuorille. Lapsi on 14-vuotias. Minulla on huono omatunto joululahjoista, kun en voinut heille oikein mitään hankkia. Tämä musta huppari ja aikaisemmin samaa merkkiä oleva T-paita olivat myöhäisiä joululahjoja, jonka hankkimiseen olin myynyt niitä koruja. Nyt alkaisi olemaan nuorimman pojan lahja kasassa. 

Olen tuntenut hieman stressiä siitä, että en ole ns. pysynyt aikataulussa julkaisujen  kanssa. Tapahtumia on vaikeampi muistella jälkikäteen ja olisihan se ihan ihmeellistä jos muistaisi kaikki, kun pää on tässä kunnossa. Olen alkanut kuuntelemaan myös uutta äänikirjaa. Välillä jaksan kuunnella, välillä tuntuu ettei mikään jää päähän tai nukahdan kesken kaiken. Nyt on siis menossa Bishop: Unfu*k yourself: Lopeta märehtiminen, aloita elämä. Hyvä kirja siitä, miten puhumme itsellemme ja yrittää muuttaa negatiivista ajattelua positiivisemmaksi. Olen ollut kiinnostunut psykologisista kirjoista jo aiemmin. En siis ole mikään lukutoukka. Elämän raadollisuus ja selviytymistarinat kiinnostaa minua. 

Poika tuli väsyneenä, tukka pystyssä. Olin itsekin väsynyt, mutta äidin rooliin piti nousta.  Hän oli ilahtunut hupparista ja puki sen heti päälle. Poika on ollut äärettömän onnellinen, kun äiti ei juo ja sanonut, että syö sitä lääkettä (Antabus) lopun elämääni. Hän on joutunut näkemään pari todellista kännisekoilua ja tästä on ollut tulehtuneet välit. Luottamusta on yritetty rakentaa koko 2025 vuosi ja nyt tämä vuosi. Olemme taas palanneet “normaalimpaan” luottamukseen. Minulla kaikkiin kolmeen lapseen hyvät ja rakastamat välit. Kaikki lapset ovat tietoisia päihdeongelmasta, olen yrittänyt olla avoin. Siitä huolimatta kukaan lapsista ei ole hylännyt äitiä. Tästä olen ollut sanoinkuvaamattoman kiitollinen.

Minulla on ollut edelleen paljon kipua kropassa, tänäänkin. Huonovointisuus on hieman helpottanut Antabuksen lopettamisen jälkeen, kipu ei. Psyykkiset haasteet ovat edelleen hyvin läsnä, tuskaisuus, ahdistus, huonovointisuus, välillä unettomuus sekä syvä masennus. Yritän aina olla reipas lapsen läsnäollessa, mutta se vaatii minulta paljon ponnistelua. Lähdimme pelaamaan hohtominigolfia. Peli oli tosi tasapuolinen, minulla oli ajoittain keskittymisongelmia. Poika vaikutti iloiselta. Pelasimme vielä toisen kierroksen. Poika voitti pelin vaikka tosissani yritin voittaa. Poika selvästi nautti raittiin äidin seurasta. Välillä minua ahdisti, mutta pystyin peittämään sen. Myös verensokerin heittelyt jännitti ja naukkailin välillä suklaata. Koin myös ilon hetkiä pelatessa. Tapaaminen meni siis hyvin. 

Menin illalla käymään miehen luona selvittelemässä korurasiaa TAAS ja hakemaan omia tavaroita. Tällä kertaa laitoin puhelimen nauhoittamaan keskustelua. Menin avaimilla sisälle ilmoittamatta. Hän oli tekemässä lähtöä kaverilleen. Ensimmäiseksi oli kiire tupakalle. Kerroin, että palaset loksahtaa kohdalleen, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Puhuin pikkusiskoni uhkailusta ja sanoin, että voihan sitä käyttää vaikka maksuvälineenä. Arvosteli perhettäni. Sanoi, että on jo unohtanut koko siskon ja unohtaa tämänkin asian. Olin hyvin napakka asian suhteen ja sanoin, että hän ei jätä minulle muuta vaihtoehtoa kuin tehdä rikosilmoitus. En luottanut häneen edes tupakalle mentäessä, vaan ilmoitin tulevani mukaan kun huomasin, että hänellä oli kännykkä mukana. Käyttäytyi epäilyttävästi ja kysyin ketä kaikkia hän on nähnyt. Näistä “kavereistaan” puhui alentavaan sävyyn. Vaihtoi puheenaihetta moneen kertaan. Ei halunnut keskustella asiasta. Tein myös selväksi, että mikäli siskolle käy jotain, tiedän mistä aloittaa. Sanoi, että korun pitää löytyä tänään. Hän oli välinpitämätön tässä koru asiassa. Sanoin, että oikeuden tuomio ei muuksi muutu. Ihmetteli, miten minulla voi tulla edes mieleen sellaista, että hän jotain sellaista suunnittelisi. Osaan tarvittaessa olla myös hyvin napakka. Kerroin etten enää voi luottaa häneen. Hänellä ei ole ollut mitään kiinnostusta selvittää asiaa. Kävin vielä kaikki hänen vaatteiden taskut läpi. Kysyin; “Miltä tuntuu kun valehtelee?” “-Ei se nyt koskaan kivalta tunnu”, vastasi. Siinä se oli! Tunnustus!

Ruinasi kyytiä, kun samaan suuntaan mennään, vitosella suostuin hänet viemään, kun sama suunta. Ajattelin, että jos saan vielä imettyä jotain tietoa matkalla, vaikka olin niin raivoissani. Ilmoitin hänen saavan avaimen takaisin kun olen hakenut tavarani, lähinnä huonekaluja sinne jäi. Ilmoitin myös, että tulen sulkemaan hänen liittymän ja että suhde on tässä. Kyseli matkalla vielä korun arvoa. Sanoin vielä matkalla, että haluan hänen viimeiset puhelutiedot ja otin niistä näyttökuvan ja lähetin ne itselleni. Antoi, mutta aika epävarmasti ojensi minulle puhelimen. Ihmetteli lähinnä, mitä vittua teen. Poistuin välittömästi paikalta kun olin heittänyt hänet kaverin luo.  

    

Kaikki pahimmat skenaariot olen jo käynyt mielessäni. Mitään muuta faktaa ei ole. Kerroin jättäväni hänet, koska hänen tekonsa on niin törkeä. Olisin voinut asian painaa villaisella vielä, jos hän olisi totuuden myöntänyt ja palauttanut korun. Illalla sitten tein sen rikosilmoituksen. Se oli ahdistavaa. Kirjoitin sitä varmaan tunnin. Mutta lähetin sen. Tunteet ja järki aivan sekaisin. Suorastaan ihme, etten vielä ole sortunut juomaan tai polttamaan.