Päiväkirja 10.3.2026
Tämä on ensimmäinen päivä ilman sauhuja ja 23. päivä ilman alkoholia. Antabusta olen tunnollisesti ottanut ja en halua polttaa. Maailma pitää kokea sellaisenaan kuin se on, että toipuminen voi alkaa. Heräsin vähän ennen seitsemää ja vaikka väsytti, niin päätin heti nousta ja lähteä paasto labroihin, jotka vuosikontrolliin määrätty. Inhoan paasto labroja. En ajatellut sen enempää asiaa kun olin jo bussissa. Jono oli pitkä ja tuntui että pyörryn. Ajattelin sen johtuvan psyykkisestä tilasta, kun joudun odottamaan ihmisten keskellä, enkä tiedä kauanko kestää. Alkaa ahdistamaan helposti ihmispaljous. Koska olin lähellä keskustaa, ajattelin että nautin aamupalani kaupungin kahvilassa “palkinnoksi”. Ostin kuitenkin kaupasta ruisleivän ja kahvin, jotka nautin lämpimässä penkillä. Yritin ottaa aamupalasta kaiken nautinnon. Minulla ei ollut mitään halua kotiin. Eikä se ole edes minun koti, vaan väliaikainen ratkaisu asunnottomuuteeni. Kannabiksen lopettaminen on päätös, joka rehellisesti jännittää. Mietin, selviänkö tätä päivää ilman. Tiedän, että sitä ei ole “kotona”. Se on ehkä isompi päätös, että lähteekö sitä hakemaan. Mutta minun ei kyllä tee nyt edes sitä mieli. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun lopetan. “Niin kauan kuin kuljen tätä tietä, minulla ei ole mitään pelättävää”.
Pää alkoi särkeä jo kaupungilla, stressasin palata takaisin siihen yksiöön. Paikka muistuttaa kaikista niistä päivistä, kun olen katsonut toisen juomista. Se on raskas ja turvaton paikka, missä en ole miltään suojassa. Joudun katsomaan toisen itsetuhoa vieressä, se on ahdistavaa. Seinät kaatuu päälle. Blogi on mun paikka rehellisyydelle ja selviytymiselle tässä hetkessä. Siihen on hyvä palata päivittäin, vaikka raskasta tekstiä onkin. Voin ikään kuin itse ulkopuolisena katsoa millaista elämää elän tällä hetkellä ja miettiä miten suunnitelmani etenee ja mikä on seuraava etappi.
Miehellä tänään oikeudenkäynti, johon ei ole menossa. Se tietää raskasta seuraa hänen kanssaan. Tänään joudun suojelemaan itseäni toisen romahduksilta ja turhautumisilta. Tänään joudun olemaan välittämättä paskaakaan. Kotimatka bussissa sujui ihmisiä ja maailmaa katsoen. Yritin nollata päätä ja söin lääkärin määräämän rauhoittavan matkalla helpottaakseni päänsärkyä ja ahdistusta. Kotona otin vielä särkylääkettä vaikkei se ole auttanut särkyyn lähiaikoina. Nukahdin päiväunille, mikä on minulle hyvin harvinaista. Koko mieli ja keho oli nyt levon tarpeessa ja annoin sille luvan. Kun heräsin, päätin lähteä liikkeelle. Hyppäsin taas bussiin, matkalla söin banaanin. Menin myymään perintökoruja, että saan auton akun ostettua. Tänään minulta päättyy suullinen ajokielto. Soitin äidin miehen avuksi autoineen akku ostoksiin, koska en yksin osaa ostaa sellaista. Haluan myös, että minulla on “vapaus” lähteä, jos siltä tuntuu.
Akku saatiin paikalleen, mies oli jo humalassa. En välittänyt. Tiesin, että auto on pihassa valmiina. Päänsärky ei ollut helpottanut. Sitä keksii kaikkia muita riippuvuuksia kun ei saa dopamiinia enää. Aloin jo toistamiseen miettiä uhkapelejä, “Raittius ajalla” on pelikoneisiin mennyt 15e. Mielestäni aika vähän. Olen saanut hillittyä itseäni silläkin riippuvuudella. Onneksi tunne meni ohi, kun hetken sitä mietin. Pelien sijaan palasin musiikin kuunteluun ja some maailmaan. Olen myös alkanut kuuntelemaan uutta äänikirjaa Bishop: Unfu*k yourself: Lopeta märehtiminen, aloita elämä. Energiajuomaa ja muita vichyä tulee koko ajan juotua. Eikä se ole mikään ihme, kun maha haluaa tuntea sen juoman täyttävän olon.
Lähdimme pyykinpesu reissulle sinne asuntoon. Mies halusi yhden vahvan lonkeron Alkosta matkalla, niin menimme alkoon. Käskin hänen pitää kiirettä. Tiesin, että se ei ole hyvä idea, mutta en jaksanut miettiä sen enempää, kun oli huono olo. Kassalle hän sitten kantoi kaksi ja maksoin ne, vaikka vitutti. Olo oli ärtynyt. Se kai olisi ihme jos ei olisi kaikkien näiden päivien jälkeen. Yritin syödä lämmintä ruokaa, en saanut sitä alas. Muutama lusikallinen meni. Niin paljon helpommin olisi mennyt ne ostamani lonkerot. Mutta ei on ei. Se pysyy. Olisin mieluusti vaihtanut ruokahaluttomuuteni, nälän, päänsäryn, ärtymyksen, ahdistuksen, turvattomuuden ja stressin yhteen lonkeroon. Mies nukahti.
Herättyään hän oli kiukkuinen. Alkoi minulle sitten kiukuttelemaan, kun ei ole sauhua. Sanoin, ettei minulla ole varaa sellaiseen. Enkä halua sitä ostaa. Olin kuulemma polttanut kaikki hänen sauhut. Tosiasiassa minä tässä niitä olen suurimmaksi osaksi kustantanut. Ärsyynnyin, että taas hän kehtaa syyttää minua hänen päihdeongelmasta. Pyysin häntä lopettamaan. Sanoin, että voin lähteä, jos hän ei lopeta. Alkoi tuntua, että haluan poistua asunnosta ja alustavasti kysyin äidiltä yösijaa. Menin ulos vielä laittamaan akun kannen paikoilleen, otin hetken etäisyyttä. Kun sama syyttely jatkui ja äiti lupasi laittaa patjan valmiiksi. Sanoin, että lähden nyt itseni takia muualle nukkumaan, enkä jää sinun kiusattavaksi. Ja lähdin.
Minulla on ollut myös tarve lähteä johonkin. Varasin eilen junareissun 200km:n päähän lapseni syntymäpäiville ja vietän yön siellä. Lähden 20.3. En ehkä muuten olisi jaksanut mennä, mutta kun olen niin hienosti selvinnyt, niin ajattelin että on tosi tarpeellista nähdä lapsia. Kaksi vanhinta poikaa asuu siis kaukana ja nuorin lähellä. Vanhin lapsistani täyttää tänä kesänä 24 vuotta. Muut lapset ovat teini-ikäisiä. Varasin reissun kysymättä mieheltä mitään, koska haluan mennä. Tarvitaan happea ja etäisyyttä asioihin. Eikä hän muutenkaan voisi tulla mukaan, sillä vanhin poikani ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Eilisestä jäi vielä kirjoittamatta, että sattumalta työvoimatoimiston työntekijä soitti, niin sain nämäkin asiat päivitettyä heille. Torstaille sopisin tapaamisen uuden tuttavan kanssa, jolla myös alkoholi ongelma. Hän on minua vanhempi nainen. Tapasin hänet katkolla ja vaihdoimme yhteystietoja. Hän oli ensimmäistä kertaa siellä.
On ollut aika raskas päivä tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti