Puhdas pöytä kotona, likainen peli kotona.

 Päiväkirja 13.3.2026

Tänään olin sopinut tapaamisen pomon kanssa asian loppuu saattamiseksi. Menin allekirjoittamaan irtisanomiseen liittyvät paperit. Onneksi pomo oli hyvin ymmärtäväinen ja kirjoitti minulle kaksi todistusta työstä, toisessa työtodistuksessa luki työssäoloaika, jonka voisin näyttää kun seuraavan kerran hakisin töitä tai lähetän eteenpäin työvoimatoimistolle ettei karenssia tule.  Toinen oli se virallinen versio, jossa minut irtisanotaan koeajalla. Tapaaminen meni hyvin. Oli mukava lähteä työpaikalta ilman häpeää. Iso taakka jäi niiden ovien taakse. 

Olin soittanut miehelle, että tulen käymään sen jälkeen ja haen joitain vaatteita. Halusin hakea myös perintökorut pois asunnosta. Pakkailin tavaroita ja joimme kahvit. Avasin korulaatikon. Sieltä puuttui koru. Kaikista arvokkain perintökoru, jonka arvo on noin 1500e. Järkytyin ja aloin tivaamaan mieheltä missä se on, koska tiesin, että se on ollut siellä. Olin viimeksi nähnyt sen tiistai aamuna ja nyt oli perjantai klo 11. Mies alkoi selittämään, että olen itse laittanut sen johonkin. Hän sanoin, että olen niin sekaisin, että ehkä olen myynyt sen, kun olen nyt useamman kerran myynyt koruja. Tiesin, etten ikimaailmassa myisi sitä. Se oli viimeinen asia, mistä olisin valmis luopumaan. Etsin ja etsin, katsoin kaikki paikat läpi vaikka tiesin mihin olen sen jättänyt. Hän sanoi, ettei tiennyt korusta mitään. En uskonut häntä. Aloin huutaa ja raivota! Olin shokissa, koska en ikimaailmassa olisi uskonut, että hän tekisi sellaista. Mutta se puuttui! Tiesin, ettei asunnossa ole käynyt minun lisäkseni kukaan muu. Aloin jo itsekin uskoa hetken, että olen itse laittanut sen johonkin, vaikka tiesin etten ole. Olin niin tuohtunut, että poistuin asunnosta koruineen ja vaatteineen. Korulla ei käsittääkseni ole käsiä eikä jalkoja, eikä se voi vaan kiinni laitettavasta laatikosta kadota itsestään. Olin aivan järkyttynyt, hyvä että pääsin autolla äidin luo. En muista ajomatkasta mitään. 

Aloin kertoa tätä asiaa äidille ja soitin monta kertaa miehelle ja tivasin asiaa. En saanut mitään järjellistä selitystä asialle. Kävin paikassa, jossa olen myynyt koruja ja olin jo “vakioasiakas”, kysyin onko tämä mies käynyt siellä yksin näiden kolmen päivän aikana. Kerroin, että epäilen korua varastetuksi. Asiakaspalvelija pystyi antamaan vain rajallisesti tietoa, mutta sanoi, ettei ole miestä nähnyt ja kirjasi ylös mikä koruista oli hävinnyt. Annoin myös miehen henkilötiedot. Hän selvitti vielä esimieheltään, miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia, jos hän palaisi korun kanssa. Sain vastaukseksi, ettei ilman rikosilmoitusta voida tehdä mitään. Palasin vielä myöhemmin asunnolle etsimään sitä uudelleen ja hakemaan lisää tavaroita. Mies makasi sängyllä puoli tajuttomana, räkä poskella, aivan sekaisin. Jotain hän mumisi takaisin, ettei tiedä mitään. Haukuin häntä varkaaksi samalla kun pakkasin tavaroita. Hänen kanssa oli täysin mahdotonta puhua, kun oli niin unessa ja sekaisin. Lähdin taas raivon vallassa pois asunnosta tällä kertaa kissa mukana. Lähetin viestiä, että hänellä on kaksi tuntia aikaa palauttaa koru. Voin siinä tapauksessa harkita anteeksiantoa. Kirjoitin, että kannattaa miettiä vähän helvetin tarkkaan. Lähetin kuvan mummistani, jossa hänellään on tuo kaulakoru kaulassa ja kerroin, että se on mun tärkein ja arvokkain koru. Mikäli en saa tunnustusta, teen rikosilmoituksen ja laitan hänen liittymänsä kiinni. Hän ei vastannut mitään, varmaan nukkui edelleen. 

Minulla oli tapaaminen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa parin tunnin päästä ja minun oli pakko koota itseni. Tapaaminen oli tärkeä. Palaveri meni muuten hyvin, mutta sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että minun tulee taas tavata lastani valvotusti äidin luona. Minusta se oli aivan naurettava ajatus edelleen, mutta sosiaalityöntekijä ei taaskaan jättänyt vaihtoehtoja. Meillä on ollut siis tapaamiset aikaisemmin valvotusti ja nyt kun tapaamiset oli siirretty äitini luokse johtuen siitä, ettei minulla ole kotia. Oli todettu, ettei valvojaa tarvita, kun äiti ja hänen puolisonsa ovat paikalla. Nyt se ei taas käynyt, koska ensimmäinen tapaaminen oli mennyt liian hyvin ja toinen taas niin, että lapsi itki miten eriarvoista kohtelua sijaiskodissa on. Tämä ei siis ollut mikään uusi asia. Lapsi on asunut heillä jo kymmenen vuotta. Perheessä on kolme muuta sijoitettua lasta sekä adoptoitu poika. Heidän “oma” poika omaa ihan eri säännöt ja saa kaiken, muilla on paljon rajoituksia mm. kännykän käyttöön liittyen. Tämä on niin monimutkainen asia, että en nyt sitä tähän lyhyesti saa kerrottua. Poika tulee sunnuntaina. 

Korun katoaminen ahdisti kovin ja yritin edelleen löytää sitä omista tavaroista, vaikka tiesin ettei sitä löydy. Ajatus siitä, että mies olisi ottanut sen, ei sopinut päähäni. Olemme tunteneet vuodesta 2023, eikä hän ole koskaan varastanut minulta mitään. Jostain syystä minulle oli tullut päivä pari ennen huoli koruista. Jonkinlainen intuitio. Vitutti, etten ollut ottanut niitä aikaisemmin mukaan. En halunnut uskoa hänestä sellaista, mutta fakta oli se, että koru puuttui. Kyllä tuli juomahimoja, mutta puhuin itselleni ääneen, että minun ei tarvitse juoda. Selvitän asiaa huomenna kun miehen kanssa voi edes keskustella. Tänään se olisi turhaa. Hänestä ei kuulunut illan aikana mitään. Katsoimme illalla hömppäelokuvaa tv:stä, sekin oli ihan paska. Kissa alkoi tutustua äidin kissaan. Molemmat ovat narttu kissoja. Nuuskivat toisiaan ja kerran sihisivät. Kissani ei ole koskaan ollut näin isossa omakotitalossa. Minullakin on täällä helpompi hengittää. 

En meinannut saada millään unta, pää tuntui räjähtävän. Adrenaliini virtasi päässä ja keho oli hälytystilassa. Sain kuitenkin lopuksi unta ilta lääkkeillä, olin niin väsynyt. Tämä oli 26. päivä ilman alkoholia ja 4. päivä ilman kannabista.